Koiran kastrointi parantaa ja pidentää elämää

Uroskoiran kastrointi on varsin tyypillinen, eläinlääkärin suorittama kirurginen toimenpide, jossa urokselta poistetaan molemmat kivekset. Kastroinnin jälkeen uros on luonnollisesti kyvytön jatkamaaan sukuaan, mutta kastroinnin avulla koira itse voi saada terveemmän ja laadukkaamman elämän.

Koiran kastrointi vaikuttaa koiran käytökseen ja terveyteen

Siinä missä narttukoiran sterilisaatiolla voi olla ainoastaan nartun ei-toivottujen raskauksien estäminen, liittyy uroskoiran kastraatioon usein myös koiran käyttäytymiseen liittyviä seikkoja. Uroskoirat puolustavat reviiriään aktiivisesti ja toisinaan agressiivisestikin. Koira saattaa merkitä oman reviirinsä rajat myös kodin sisätiloihin virtsaamalla. Reviiriiään puolustava uroskoira ajatuu myös herkästi tappeluihin muiden urosten kanssa, joilla saattaa olla koiran terveyden kannalta vakavatkin seuraukset. Koiran kastrointi paitsi pyrkii vaikuttamaan näihin käytösmalleihin, mutta myös estämään muita vakavampia sairauksia, kuten kiveskasvaimia ja koiran eturauhasvaivoja. Lisäksi koiran kastrointi vähentää peräaukon kasvainten ja tyrän riskiä, jotka ovat tyypillisiä ikääntyville ja leikkaamattomille koirille. Koiran kastrointi siten paitsi rauhoittaa koiran agressiivista käytöstä mutta myös takaa sille terveemmän elämän. Kun koiran kastraatio tehdään riittävän nuorelle koiralle, ei sille kehity sukukypsyyden myötä niin voimakasta kiinnostusta naaraisiin. Tämä rauhoittaa koiraa erityisesti kaupunkioloissa, joissa naapurustossa saattaa olla runsaastikin juoksussa olevia narttukoiria.

Operaation kulku eläinlääkärillä

Koiran kastrointi on eläinlääkärin suorittama rutiinitoimenpide. Kastrointia varten koira saa ensin rauhoitteen omistajan ollessa läsnä. Leikkauksen aikana koira on tipassa ja se saa nukutuslääkettä sekä suonensisäisesti että hengityslaitteiston kautta.  Ennen leikkausta nivusalueelta ajetaan karvat ja leikkausalue desifioidaan hyvin. Tämän jälkeen leikkausalueelle lisätään steriilit leikkausliinat. Koira kivekset nostetaan esiin pienistä leikkausviilloista. Koiran kivesten poiston jälkeen siemennuorat ja verisuonet solmitaan umpeen. Leikkauksen lopuksi itse leikkaushaava ommellaan tikein.

Operaation jälkeen koira pääsee kotiin heti, kun se on herännyt nukutuksesta. Koiran alapää on kipeä seuraavan parin päivän ajan. Koiran tuntemaa kipua voidaan kuitenkin hoitaa erityisellä koiran kipulääkkeellä. Jotta mahdollinen tulehdusriski vältettäisiin, tulee koiran käyttää kauluria haavan nuolemisen estämiseksi. Leikkauskohta on normaaliin tapaan hetken aikaa turvonnut. Jos kuitenkin leikkausarpi on ärtyneen oloinen tai jos leikkausarvesta vuotaa märkäistä nestettä, tulee omistajan välittömästi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Koiran kastaraatio herättää monessa uroskoiran omistajassa kysymyksiä ja epäluuloja operaation tarpeellisuudesta. Monet saattavat kokea kivesten poiston koiran luonteen tarpeettomana muokkaamisena ja jopa koiran henkilökohtaiseen tilaan kajoamisena. Tämä ajatus on normaalia ihmisillä. Leikkauksella saavutettavat, koiran terveyttä parantavat hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat koiran suvunjatkokykyyn verrattuna. Koiran kastraation lieväksi haittapuoleksi voidaan tosin mainita koiran leikkauksen jälkeinen lihoaminen. Koiran kastraation jälkeen koiran energiantarve vähenee huomattavasti. Koiralle tuleekin suunnitella leikkauksen jälkeinen uusi, kevyempi ruokavalio osana hyvää hoitolopputulosta.